[edellinen] [sisällys] [seuraava]

17.9 Jatko-opiskelun rahoitus

Tässä esitellään lyhyesti erilaisia lähteitä, joista voit saada rahoitusta jatko-opintoihin. Tarkempia tietoja saat mainituista lähteistä tai ottamalla yhteyttä koordinaatori Sami Kollanukseen.

Tutkimusprojektit

Huomattava osa informaatioteknologian tiedekunnan jatko-opiskelijoista työskentelee erilaisissa tutkimushankkeissa. Käynnissä olevista tai suunnitteilla olevista hankkeista kannattaa kysyä professorilta, jonka tutkimus- tai opetusalueet ovat lähimpänä omaa mielenkiintoa.

Tutkijakoulut

Informaatioteknologian tiedekunta on osallisena useissa opetusministeriön rahoittamissa tutkijakouluissa. Tärkein rahoituslähde näistä on IT-tiedekunnan hallinnoima COMAS (Graduate School in Computing and Mathematical Sciences), jossa on 10 OPM:n rahoittamaa tutkijakoulupaikkaa. Tiedekunnan jatko-opiskelijat voivat hakea myös muista tutkijakouluista, joiden toiminnassa IT-tiedekunta on mukana.

Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusmäärärahat

Jyväskylän yliopistolla on vuosittain (syksyisin) haettavana rahoitusta jatko-opintoihin. Syksyllä 2009 oli esimerkiksi haettavana vuoden 2010 määrärahoista seuraavanlaista rahoitusta: kuukausiapuraha enintään vuodeksi (painotus alkuvaiheessa olevissa jatko-opiskelijoissa) tohtorikoulutettavan työsuhde enintään kahdeksi vuodeksi. Katso rahoituksesta lisätietoa yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalvelujen sivuilta.

Apurahat

Suomessa toimii useita kymmeniä säätiöitä, jotka tukevat jatko-opintoja. Suurin osa apurahoista jaetaan kuukausiapurahoina, jotka myönnetään tavallisesti vuodeksi kerrallaan. Lisäksi useilta säätiöiltä voi hakea vapaamääräisiä (tavallisesti pienempiä summia) apurahoja erityisiin tutkimuskuluihin, matkakuluihin tai ns. kannusteapurahoja.

Kuukausiapurahan määrä on tavallisesti n.1400-1600 euroa kuukaudessa. Apuraha on muutoin pääsääntöisesti verotonta tuloa. Esimerkiksi säätiöiltä saadut apurahat ovat vuonna 2009 verottomia 18 400 euroon asti vuodessa (ks. http://www.vero.fi). Kuitenkin apurahan saajan täytyy maksaa siitä lakisääteinen eläkevakuutusmaksu, joka on kokovuotisesta apurahasta n. 150-200 euroa kuukaudessa. Katso lisätietoa apurahan saajan eläkevakuutusmaksusta osoitteesta http://www.mela.fi/.

Informaatioteknologian tiedekunnassa apurahan saajan asema poikkeaa hyvin vähän yliopistolla työsuhteessa työskentelevän tohtorikoulutettavan asemasta. Oma laitos tarjoaa lähes poikkeuksetta apurahan työtilan, välineet ja tarvittavat tukipalvelut. Tavallisesti nettotulossakaan verotusetu huomioon ottaen ei ole oleellista eroa.

Apurahoja voit hakea myös erilaisilta säätiöiltä ja rahastoista, joista löydät lisätietoja osoitteesta https://www.jyu.fi/it/opiskelu/jatko-opinnot/jatko-opintojen-rahoitus

Opintotuki

Jatko-opintoihin voi hakea myös KELA:n opintotukea. Korkeakouluopintoihin voi saada opintotukea yhteensä enintään 70 kuukautta. Jos esimerkiksi aiempiin yliopisto-opintoihin on käytetty opintotukea 50 kuukautta, voi sitä saada vielä 20 kuukautta jatko-opintoja varten. Lisätietoja: http://www.kela.fi/

Opetustehtävät

Yliopistolla on jonkin verran opetustehtäviä, joiden ohella voi suorittaa jatko-opintoja. Informaatioteknologian tiedekunnan avoimet työpaikat ovat nähtävillä tiedekunnan pääsivulla.

Suomen Akatemia

Suomen Akatemia rahoittaa jatko-opiskelijoita seuraavilla tavoilla (ks. lisätiedot linkeistä): Työelämässä olevien henkilöiden jatkokoulutus Tutkijankoulutus ja tutkijoiden työskentely ulkomailla.

Muu rahoitus

IT-tiedekunnan apurahat Informaatioteknologian tiedekunnalta voi hakea apurahaa erityisiä jatko-opintoihin liittyviä kustannuksia varten. Näiden apurahojen haku on jatkuva ja tapahtuu toimittamalla vapaamuotoinen hakemus vastuuhenkilölle: Sami Kollanus (sami.kollanus@jyu.fi). Hakijoiden kannattaa tiedustella ensin Sami Kollanukselta lisätietoja apurahojen myöntämisen periaatteista mahdollisesta apurahan määrästä.

Konnevesi-stipendit Kun väitöskirjasi on siinä vaiheessa, että työ valmistuakseen vaatisi rauhalliset ja huolettomat puitteet, voit hakea Konnevesi-stipendiä. Stipendi kattaa majoituksen ja täysihoidon maanantaista perjantaihin Konneveden tutkimusasemalla. Katso listietoa yliopiston hallintokeskuksen sivuilta.

Rahoitusta matkakuluihin Usein jatko-opintoihin liittyy matkustustarpeita, esim. kansainvälisiin konferensseihin. Useimmat tutkijakoulut rahoittavat jossain määrin myös matkakuluja. Lisäksi matkakuluihin (ja muihin majhdollisiin tutkimuskuluihin) voi hakea erikseen tukea säätiöiltä (ks. kohta "Apurahat"). Tukea voi myös kysyä tarvittaessa omalta laitokselta.


[edellinen] [sisällys] [seuraava]