[edellinen] [sisällys] [seuraava]
Opiskelu ulkomailla on arvokas kokemus, joka avartaa näkemyksiä sekä vieraista kulttuureista että omasta kotimaasta ja kulttuurista. Vaihdossa karttuneet kansainväliset ja sosiaaliset valmiudet, puhumattakaan uusista näkökulmista omaan tieteenalaan ja sen opiskeluun, ovat vahvoja valtteja työelämässä. Vaihdossa voi vaihtokohteen tarjonnasta riippuen opiskella joko englannin kielellä tai kohdemaan kielellä.
Opiskeluaika on parasta aikaa hakeutua ulkomaille, sillä mahdollisuuksia on paljon ja käytännön asioissa saa aina apua. Lisäksi ulkomailla suoritetut opinnot hyväksytään täysimääräisinä osaksi kotimaassa suoritettavaa tutkintoa. Opiskelijoita kannustetaankin suunnittelemaan opintonsa alusta alkaen siten, että opintoihin sisältyy myös ulkomailla suoritettu tai muunlainen kansainvälistymistä tukeva jakso. Myös tarvittava kielivalmentautuminen vaihtoa varten kannattaa aloittaa ajoissa. Mitä paremmin jakso on suunniteltu, sitä suuremman hyödyn kokemuksesta saa myös akateemisesti. Jyväskylän yliopisto on mukana erilaisissa kansainvälisissä vaihto-ohjelmissa ja verkostoissa, joiden kautta opiskelijoiden on helppo päästä ulkomaille opiskelemaan. Opiskelijavaihtoihin pyritään valitsemaan lähinnä opintojensa keskivaiheilla olevia opiskelijoita, jotta opintojen sisällyttäminen opintoihin sujuisi mahdollisimman joustavasti.
Vaihto-ohjelmien kautta ulkomaille lähteville maksetaan apurahaa. Apurahan lisäksi opiskelija on vaihto-opiskelun tai ulkomaan harjoittelun aikana normaalisti oikeutettu opintotukeen sekä korotettuun asumistukeen. Vaihtosopimusten turvin vaihtoon lähteviltä opiskelijoilta ei myöskään peritä lukukausimaksuja vaihtokohteessa. Hakuaika vaihto-ohjelmiin aina seuraavalle lukuvuodelle on helmi-maaliskuussa Euroopan kohteisiin ja loka-marraskuussa Euroopan ulkopuolisiin vaihtoyliopistoihin. Vaihdossa vietettävä aika on joko lukukausi tai koko lukuvuosi. Kansainväliset palvelut järjestävät lukukausittain valmentavan lähtöorientaation vaihtoon lähteville opiskelijoille, sekä paluuorientaation, jossa käsitellään vaihdosta paluuseen littyviä asioita - tukea vaihtoasioissa on siis tarjolla.
ERASMUS-ohjelman puitteissa informaatioteknologian tiedekunnalla on lähes 30 omaa yhteistyöyliopistoa (https://www.jyu.fi/it/yhteistyo/kv/perusopiskelija/vaihto/erasmus)
eri puolilla Eurooppaa, ja näihin valitaan ensisijaisesti oman tiedekunnan opiskelijoita. Lisäksi Jyväskylän yliopistolla on useita ns. kahdenvälisiä yhteistyösopimuksia eri yliopistoihin, muun muassa Pohjois-Amerikassa, Kiinassa ja Japanissa, joihin kaikki yliopiston opiskelijat tiedekunnasta riippumatta voivat hakea. Yliopistomme on mukana myös ISEP-ohjelmassa, jonka kautta opiskelijat voivat lähteä vaihto-opiskelijaksi Yhdysvaltoihin. ISEP Multilateral -ohjelman puitteissa taas on tarjolla paikkoja esim. Brasiliassa, Kanadassa, Chilessä, Japanissa ja Meksikossa. Myös Pohjoismaihin voi hakeutua vaihtoon Nordlys-ohjelman kautta ja Venäjälle FIRST-ohjelman turvin. Lisätietoja eri ohjelmista löytyy yliopiston kansainvälisten palveluiden sivuilta:
http://www.jyu.fi/hallinto/intl/opiskelijalle/opiskelu_ulkomailla/
Ulkomaisiin korkeakouluihin voi hakeutua toki myös itsenäisesti vaihto-ohjelmien ulkopuolella, jolloin vaihtoehtoja on vielä enemmän. Itsenäisen opiskelupaikan saaminen edellyttää yleensä kohdemaan kielen riittävää hallintaa sekä ennen kaikkea viitseliäisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Itsenäisesti ulkomaille lähtevän opiskelijan tulee tavallisesti varautua myös maksamaan lukukausimaksut kohdeyliopistossa. Tällaiseen ulkomaanjaksoon voi hakea ns. rehtorin apurahaa. Opiskelijoita pyydetään myös ilmoittamaan jaksosta tiedekunnan hallintoamanuenssille.