[edellinen] [sisällys] [seuraava]

13.4 Kotikansainvälistyminen

Kansainvälisiä valmiuksiaan voi kehittää myös kotimaassa ja kotiyliopistossa, joko ulkomaisen jakson sijasta tai sen lisäksi. Tiedekuntaamme tulee vuosittain runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa, joten tätä kansainvälistä verkostoa hyödyntämällä voi hankkia arvokasta kansainvälistä kokemusta. Osallistuminen vierailevien, kansainvälisten asiantuntijoiden kursseille ja luennoille on yksi helpoimmista tavoista. Tällaisia vierailuluentoja voi mm. sisällyttää kurssiin ITKY115 Asiantuntijaluentojen seuraaminen. Lisäksi suomalaisia opiskelijoita haetaan vuosittain ulkomaalaisten opiskelijoiden tutoreiksi, ja ylioppilaskunta järjestää paljon kansainvälistä toimintaa, johon suomalaiset opiskelijat ovat lämpimästi tervetulleita. Monipuolisia kieli- ja viestintäopintoja kannattaa myös hyödyntää kansainvälisten valmiuksiensa kehittämisessä.

Kansainvälistymistään voi edistää myös hakeutumalla tiedekunnan kansainväliseen Mobile Technology and Business -maisteriohjelmaan. Ohjelmaan valitaan erillisessä haussa vuosittain 20-25 suomalaista ja ulkomaalaista opiskelijaa kaksivuotisiin englanninkielisiin opintoihin. Jyväskylän yliopiston omilla, vähintään kandidaattiopintojensa loppuvaiheessa olevilla opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet tulla valituiksi ohjelmaan. Ohjelmassa voi suuntautua teknologian tai liiketoiminnan alueelle ja siitä voi valmistua filosofian tai kauppatieteiden maisteriksi. Lisää tietoja ohjelmasta on tässä opinto-oppaassa (luku 11) sekä www-sivuilla http://www.jyu.fi/it/en/motebu/.


[edellinen] [sisällys] [seuraava]